keskiviikko 29. toukokuuta 2013


 Äijäverstas


MiEHET JuOVAT KAHVIA  AAMULLA JA OVAT RAUHASSA.

TILAN OLEMME  ITSE  MAALANNEET JA KALUSTANEET .

PUHUMME URHEILUSTA.  PELAAMME  KORONAA.

TEEMME PUUTÖITÄ.

TILA ON MEILLE TÄRKEÄ.

MEILLÄ ON MUKAVAA KAVEREIDEN  KANSSA!

Viktor
 
Kahvilla kavereiden kanssa.
 
"Taukojumppaa"


 
 
 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ihana Aamu

Se on naisten ikioma nurkkaus jossa on pinkit ohuet verhot.
Tarkoitettu naisten kaunistelu hetkiin, naistenlehtien lueskeluun.
Samalla kahvittelua pienen kastamisen kera. 
Kuunnellaan iskelmiä, jutellaan naisten asioista.
Laitetaan kihartimella tai kreppiraudalla hiuksia, joskus raitoja hiuksiin. Lakataan kynnet lempiväreillä.
Laitetaan luomiväriä ja punaa.
Odotettu kohokohta viikossa.

toimittaja Paula



 
Paulan Ihanassa Aamussa on valokuvannut Harri.

torstai 23. toukokuuta 2013

 
 
Toukokuista metsää on valokuvannut Harri.
 

 
 
                                                                                                             


 


Se kissa miakuu
ja se on pihalla.
Kesäkukkanen on ihana
ja noukittava.
 
- Katja -
Irinan iloinen työpäivä toimarilla

Käyn toimarilla torstaisin ja perjantaisin.
Minä teen käsityötä.
Teen vohvelikankaista liinaa.                                                            
Se on vaaleanpunainen.
Minä virkkaan ja teen palapelejä. Tiistaisin olen opintoryhmässä ja saan kotitehtäviä.
Toimarilla on paljon hyviä kavereita. Tykkään jutella kavereiden kanssa.

- Irina -

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hallitsen tämän
 
 
Tässä tehdään ompelutöitä
teollisuuskoneella.
Säkkituoleja ja
pieniä ja isokokoisia raheja
valmistuu.
Joskus tulee polkupyöräkypärän
 panta - ja nappi
hommia.
 
Harri
 

Harrastukseni
 
Harrastan lentopalloa ammattilaistasolla.
 Olen pelannut jo 24 vuotta.
 Pelaan Tesoman joukkueessa.
 Olemme edustaneet Suomea maailmanlaajuisesti esim. Kiinassa ja Saksassa.
Suomenmestaruuuksia on taskussa 7, muitakin värejä löytyy!
 Aloitin lentopallon pelaamisen kun veljeni suositteli. Suosikkipelaajani on Olli Kunnari.
 
Jari

 

Mukavaa työtä
 
 
Tarroitushomma on hyvää työtä. Kun mä laitan tarran pussiin, se on mun lempityötä. Teen työtä kaverin kansa. Samalla kuuntelemme musiikkia ja  puhumme asioista. Tykkään myös kotitöistä joita teen pienoiskodissa täällä toimarissa.
 
Viktor

 
Viktorin lempityössään on kuvannut Harri. 

Toimarin päivät keskiviikkoisin
 
 
Moi minä olen 16-vuotias tyttö!
 
Käyn toimarissa joka viikko, keskiviikkopäivinä. Täällä on paljon työntekijöitä.
Minä teen täällä toimarissa töitä mm. keittiöllä. Olen tehnyt myös käsikoruja ja kortteja.
 Olen pujotellut helmistä kaulakorun, käsikoruja, korvikset, enkelikortteja.
 Olen leiponut mustikkapiirakkaa.
 Olen ottanut verhoja pois. Olen täyttänyt  Pakarissa astianpesukonetta.
Olen keittiöllä tiskannut, siivonnut kaappeja, tyhjentänyt lasihyllyjä.
Olen siivonnut: imuroinut ja luutunnut lattiaa, siivonnut hyllyjä.
Tein ystävänpäivätaulun.
Olen tehnyt pääsiäiskortin ja askarrellut kanoja.
Olen tehnyt äitienpäiväkortin.
 Olin omassa palaverissä opettajan, ohjaajan, Toimarin pomon ja äidin kanssa.
 Viime viikon keskiviikkona menin tekemään palkintorannekorua. Se oli kivaa!
Joka keskiviikko olen tehnyt töitä ja käynyt toimarissa syömässä. Hyvää ruokaa on ollut!
Olen tykännyt toimarissa käydä!
 
 


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kevätpäiväntasaus
 
 
YÖT JA PÄIVÄT OVAT YHTÄ PITKIÄ. ILLALLA ON VALOISAA JA TUNNELMLLISTA. TAIVAAN RANNALTA AURINKO ALKAA NOUSTA JA ULKONA ON MUUTTOLITUJEN KEVÄTKONSERTTIA.
 
 
ENSIMMÄISET LINNUT ON TULLEET. MERILLÄ UISKENTELEE LOKIT, JOUTSENET,SORSAT.  ENSMMÄISIÄ KUKKASIA ON  VALKOVUKOT, LUPIINIT, JA APILAT. VOI KUULLA LUMPEEN LEHDELLÄ ISTUVAN SAMMAKON KURNUTUSTA.
 
 
MUUT NISÄKKÄÄT OVAT TULLEET JO, KUTEN ORAVAT JA RUSAKOT, PUPUJUSSIT JA SURENKORENTOJEN SIRITYKSET HEINIKOISSA SEKÄ MUITA SURINOITA KUTEN AMPIAISET JA MEHILÄISET,  SEKÄ HYTTYSET .
 
 
TUULI HILJAA HENKÄILEE,
 AALTO VAPAA VÄLKKYILEE. PIKKULINTU SURUTON,LAULEEVI NYT KEVÄT ON.
 
 Kuu kiurusta kesään,
puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.
 
LUKIJOILLE AURINKOISTA KESÄÄ!
T . PAULA
  Kevään valkovuokkoja on valokuvannut Harri.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Läksijäisjuhlaa

Haikeat muistot ja tunteet tulevat esille väkisin. Melkein tulivat kyyneleet poskille asti,
en voinut pidätellä niitä.
Hyvä ystäväni, tykätty ihminen ja toimarin työntekijä muutti toiselle paikkakunnalle.
Hän oli myös hyvä hieroja ja olimme perjantaisin Ihanassa aamussa kaunistautumassa.
Ihailin hänen hiuksissa olleita pinkkejä ja punaisia raitoja, ne ovat kauniita kuin prinsessalla.

                                                          - Paula-

SASTAMALAN OPISTON
 TAIDENÄYTTELY
   2.5. - 24.5.2013
    KULTTUURITALO
     JAATSILLA

       Esillä Taiteesta voimaa -ja Arttustartti -ryhmien
       vesiväri -ja piirrostaidetöitä.
                                    
 
 
 


                                                                            
 
 

Joulu tulla jollottaa makkarakakkara kainalossa.   Jouluisia ajatuksia kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille! toivotta...